oppia vaikka pikkujouluksi
kadetit hakevat tanssiin linnan juhliin yksin saapuneita naisia. Ikkalan
kyläyhdistyksen järjestämissä kesän kylätansseissa virisi ajatus
vastaavanlaisesta toiminnasta. Vitsinä heitetty idea alkoikin vaikuttaa
erinomaiselta: Olisi hienoa, jos yhdistyksellä olisi omasta takaa
kyläkadetteja, jotka hakisivat tanssimaan ilman paria saapuneita naisia.
ja kyläkadetti-idesta kiinnostuneilla miehillä onkin nyt oiva tilaisuus hankkia
kyläyhdistyksen kustantamalta tanssikurssilta tanssitaito ja saada samalla
itselleen ehkäpä uusi harrastus.
askeleita oppimaan
tanssipaikan puitteet eivät tosin ole aivan presidentinlinnan kaltaiset, sillä
tanssien harjoittelupaikkana toimii Ikkalassa sijaitsevan Juhlatalo Kokin
entinen navetta. Navetta todettiin kuitenkin hyväksi tanssipaikaksi.
kyläyhdistys järjesti Kokin navetassa jo alkukesästä tanssikurssin ennen
kylätansseja. Kurssin vetäjänä toimi karkkilalainen Matti Kytömäki.
Kurssilla
oli mukana niin kyläläisiä kuin muualta tulleita. Sinne saattoi tulla parin
kanssa tai ilman. Samalla idealla järjestetään uusi syksyn tanssikurssi.
Tanssilajien perusaskeleet kerrataan, mutta tarkoituksena olisi kuitenkin saada
lisäoppia myös aiemmin tanssineille.
Paritansseja
tiistai-iltaisin
Kesän
tanssikurssilta on todistettavasti saatu tanssikipinää. Ikkalalaiset Pirjo ja
Allu Viitanen tulivat Kytömäen kesäkurssille ja innostuivat kiertämään sen
jälkeen tanssilavoja aktiivisesti.
Syksyn
tanssikurssi pidetään loka- ja marraskuun aikana kahdeksan kertaa tiistaisin
4.10. – 22.11. kello 18.30 – 20 osoitteessa Pusulantie 1027, Ikkala.
Tanssikurssilla harjoitellaan tanssilavoilta tuttuja paritansseja. Kurssimaksu
5 euroa/kerta maksetaan paikan päällä, mutta kyläkadeteiksi ilmoittautuneet
osallistuvat siis kurssille maksutta.
Tulevat
kyläkadetit voivat olla Ikkalasta tai kauempaa. Kyläyhdistys toivoo vastineeksi
kyläkadettien tanssittavan naisia tulevissa kylätansseissa ensi kesänä.
Syksyn
tanssikurssin jälkeen voidaan järjestää tanssikurssin päätöstanssit
pikkujoulujen merkeissä vaikkapa Tanhuhovissa.
Kaikki
tanssikurssista kiinnostuneet, erityisesti tulevat kyläkadetit, voivat
ilmoittautua numeroon 050 302 3524/ Tiina.