Ikkalan lasten olympialaiset 2018

Tämänvuotiset lasten olympialaiset vietettiin aurinkoisessa
ja lämpimässä säässä. Mukana oli jälleen iso joukko innostuneita kilpailijoita.
Vanhimpien alakoululaisten ikäluokka tosin puuttui, koska Ikkalan koulun
5-6-luokkalaiset olivat samaan aikaan leirikoulussa Kisakalliossa.
Kilpailut sujuivat
hyvässä ja iloisessa hengessä, vaikka välillä piti vähän odotella
suorituspaikoille pääsyä.  Välipalana maistuivat puffetin tarjoilut.
Uutena lajina oli tänä vuonna korkeushyppy, jota lapset jonottivat harjoittelemaan
ennen kilpailujen alkua.

 Ensi vuonna uudestaan!


Tilaa selaimeesi tai puhelimeesi tieto kun päivitämme tapahtumia!

Paina selaimen vasemmassa alareunassa olevaa oranssia kelloa.

Ikkalan KYLÄ

Lähestyy Ikkalaa miltä suunnalta tahansa, näky on sama. Avara kumpuileva peltomaisema taloineen lomittuu metsäisten mäkien väliin. Näkymä on rauhoittava ja ikiaikainen. Suotta ei Pusulaa, Ikkalan entistä kotikuntaa, ole sanottu ”köyhän miehen Toscanaksi.” Vain lämpö ja oliivipuut puuttuvat. Lue kylästämme lisää »


Tapahtumakalenteri


Ajankohtaista


Yritykset ja Palvelut

Pieneksi kyläksi Ikkalasta ja sen alueelta löytyy ilahduttavan paljon palveluita jotka tekevät maalla asumisesta miellyttävää. Tutustu palveluihin »



Arkisto