Ikkalan pikkujoulujuhla

Ikkalalaisten pikkujoulua vietettiin sunnuntaina 2.12. Kokin
navetassa. Soppatykillä valmistettua joulupuuroa oli vähintäänkin riittävästi. Tämän
vuoden ohjelma oli musiikki- ja leikkipainotteinen. Yhdessä laulettiin ja
elävää musiikkia kuunneltiin. On hienoa, että Ikkalassa on omasta takaa monta hienoa
soittoniekkaa.

 Ikkalan koulun oppilaat olivat koristaneet pihan joulukuuset. Ne
näkyvät valaistuina kaikkien ikkalalaisten ja muiden ohikulkijoiden iloksi.

Tästä linkistä pääsee katsomaan Lauri Ikäheimosen valokuvia pikkujoulujuhlasta.


Tilaa selaimeesi tai puhelimeesi tieto kun päivitämme tapahtumia!

Paina selaimen vasemmassa alareunassa olevaa oranssia kelloa.

Ikkalan KYLÄ

Lähestyy Ikkalaa miltä suunnalta tahansa, näky on sama. Avara kumpuileva peltomaisema taloineen lomittuu metsäisten mäkien väliin. Näkymä on rauhoittava ja ikiaikainen. Suotta ei Pusulaa, Ikkalan entistä kotikuntaa, ole sanottu ”köyhän miehen Toscanaksi.” Vain lämpö ja oliivipuut puuttuvat. Lue kylästämme lisää »


Tapahtumakalenteri


Ajankohtaista


Yritykset ja Palvelut

Pieneksi kyläksi Ikkalasta ja sen alueelta löytyy ilahduttavan paljon palveluita jotka tekevät maalla asumisesta miellyttävää. Tutustu palveluihin »



Arkisto