IKKALAN URHEILUKENTÄN KUNNOSTUS

Ikkalan
Kyläyhdistys ry:n aloitteesta Lohjan kaupunki kunnostaa kentän pohjarakenteen
ja pinnoitteen. Työ on jo aloitettu ja valmistunee kesäkuun lopussa.

TALKOOT

Ikkalan
Kyläyhdistys ry. on lupautunut kunnostamaan kentän viheralueet. Tämä iso projekti tehdään
kyläläisten yhteisvoimin, kaikille löytyy tekemistä. Työn tekemiseksi aikaa on
kesäkuun loppuun. Puiden kaatoa, vesakon ja kantojen raivausta juurineen sekä
haravointia omilla työvälineillä. Talkoolaiset voivat viedä syntyneet polttopuut.

ALOITETAAN

Sunnuntaina
19.6.2016 klo 17:00 Urheilukentällä

Lisätietoja,
kuvia ja ilmoittumiset: Nils-Erik Ström 0400 306951, ilmoitathan mitä työkaluja sinulla on ottaa mukaan.



Tilaa selaimeesi tai puhelimeesi tieto kun päivitämme tapahtumia!

Paina selaimen vasemmassa alareunassa olevaa oranssia kelloa.

Ikkalan KYLÄ

Lähestyy Ikkalaa miltä suunnalta tahansa, näky on sama. Avara kumpuileva peltomaisema taloineen lomittuu metsäisten mäkien väliin. Näkymä on rauhoittava ja ikiaikainen. Suotta ei Pusulaa, Ikkalan entistä kotikuntaa, ole sanottu ”köyhän miehen Toscanaksi.” Vain lämpö ja oliivipuut puuttuvat. Lue kylästämme lisää »


Tapahtumakalenteri


Ajankohtaista


Yritykset ja Palvelut

Pieneksi kyläksi Ikkalasta ja sen alueelta löytyy ilahduttavan paljon palveluita jotka tekevät maalla asumisesta miellyttävää. Tutustu palveluihin »



Arkisto