Jo
ennen varsinaista luontopolkua Ikkalan Kotojärveä kiersi pieni
polku, mutta harvat kyläläisistä sen tiesivät ja vielä harvemmat
käyttivät. Polku vesakoitui. Vuosien myötä haave oikeasta
luontopolusta alkoi kuitenkin itää. Kun kävi ilmi, että Leader
Ykkösakselilta voisi hakea tukea mm. tämänkaltaisiin, maaseudun
elinvoimaa edistäviin hankkeisiin, Ikkalan kyläyhdistys päätti
toimia. Hakemusta varten kyläyhdistyksessä tehtiin polun katselmus
ja toimintasuunnitelma. Hakemus hyväksyttiin.
Hankerahan
saaminen edellytti vastaavaa, työtunneissa laskettavaa panostusta
kyläyhdistyksen taholta. Innostuneita talkoolaisia onneksi riitti.
Työt aloitettiin keväällä 2019 ja polku valmistui kesäkuussa
2020. Työtunteja kertyi reilusti yli hankerahan edellyttämän
tarpeen eli yhteensä 300 tuntia.
Työt
aloitettiin vesakoiden ja polun päälle kaatuneiden puiden
raivauksella. Uimarannalta ylös kalliolle johtavaa reittiä
helpotettiin puisilla portailla, kosteikon yli rakennettiin
pitkospuut ja parin ojan yli sillat. Polun loppupää sai katteeksi
haketta. Lisäksi luontopolku varustettiin tienviitoilla ja
muutamilla tietoiskutauluilla.